top of page



Oppimisen uusi ilmainen paradigma
Uusien asioiden oppiminen on muuttunut pysyvästi ja hyvällä tavalla. Oman osaamisen kehittämisen mahdollisuudet ovat jo pitkään kehittyneet parempaan suuntaan. Verkossa ja YouTubessa on tarjolla ilmaiseksi paljon huipputason koulutusmateriaalia lähes kaikesta, ainakin niistä asioista, joista itse olen ollut kiinnostunut. Esimerkiksi monet amerikkalaiset huippuyliopistot ovat julkaisseet omia kurssejaan. Tämä on tarjonnut huikean mahdollisuuden kehittää itseään. Nyt tekoäly vi
Nov 12


Strateginen 360-päätöksenteko
Tärkeät päätökset pitää valmistella hyvin. Joskus näin ei tehdä ja seuraukset ovat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta huonoja. Useimmiten päätösten valmisteluun kuitenkin panostetaan. Joskus tehdään laajoja selvityksiä, jotka tuottavat kilometrikaupalla dokumentteja. Välillä tehdään +/- tiivistelmiä. Välillä arvioidaan vaikutuksia muuttujien, kuten kustannukset ja tuotot, näkökulmista. Näille kaikille on paikkansa, mutta on myös paljon tilanteita, joissa ne eivät tue laaduk
Nov 6
Haastattelussa Teemu Mäkelä
Tervetuloa haastatteluun Teemu Mäkelä! Kerrotko hieman itsestäsi? Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tietohallintojohtaja Metsänhoitaja,...
Oct 7


Yhteiskunnan syklien ymmärtäminen ja ennustaminen - haastattelussa Janne Miettinen
Haastattelussa on Janne Miettinen, joka on kehittänyt syklisen metapopulaatiomallin. Malli kertoo miten yhteiskunta menee erilaisten...
May 20


Sidosryhmät haltuun sidosryhmäkartalla
Yhä harvemmalla asialla on yksi selkeä asiakas tai tilaaja. Henkilö, jonka näkemys yksin merkitsee sitä ovatko asiat hyvin vai ei. Moniäänisyydestä on tullut uusi normi. Organisaatiolle tämä näkyy siinä, että sidosryhmien hallinta on muuttunut ylimääräisestä luksuksesta välttämättömäksi tekemiseksi. Kun SOTE-alueella otetaan esimerkiksi käyttöön uusi digipalvelu, niin sen onnistumisen arvioinnissa otetaan huomioon hyvin erilaisia sidosryhmiä, joiden tavoitteet ovat keskenään
Mar 25
Haastattelussa Rami Autio SOTE-palveluiden digitalisoinnista
Haastattelu: Rami Autio ja SOTE-palveluiden digitalisointi Rami Autio on pitkän linjan visionääri digipalveluiden kehittämisessä. Hän...
Dec 16, 2024


Käytännön opas tekoälyn hyödyntämiseen asiantuntijatyössä
Tekoäly on tullut jäädäkseen, joten meidän kaikkien on löydettävä tapoja hyödyntää sitä tehokkaasti omassa työssämme. Tekoäly on aidosti...
Sep 5, 2024


Päätöksenteko sujuvaksi Päätöskanbanin avulla
Organisaatiot tekevät paljon tärkeitä päätöksiä. Osa niistä on hyvin valmisteltuja, joissa on kuultu sidosryhmiä ja punnittu eri...
Aug 21, 2024


Muutoksen muistilista
Muutos epäonnistuu aina paitsi vahingossa. Näin kuuluu kyyninen vanhan kansan sanonta. Mutta asian ei tarvitse olla näin. Muutos ei ole...
Mar 26, 2024


Kokonaisketterä yhteisö
Kokonaisketterän toimintamallin kehittämisessä yhteisö on keskiössä. Mallia kehitetään avoimen lähdekoodin periaatteiden mukaisesti ja...
Mar 8, 2024
bottom of page